maanantai 29. helmikuuta 2016

Maaliskuun ensimmäinen

Ihanaa ihanaa huomenta jokaiselle! Mulla on niin hyvä mieli, että tahdoin tulla postaamaan teille ehkä vähän turhankin postauksen. Nimittäin, tänään alkoi maaliskuu ja mulle se on jo kevät! Oikeesti ajatelkaa, että talvi on jo lähes selätetty ja aurinko ja kesä on enää ihan nurkan takana! Tämä päivä ja kuukausi alkoi vielä mitä mahtavimmalla kelillä sillä aurinko paistaa ja pikkupakkanen kipristeli poskipäitä kun kävin parit aurinkoiset kuvat kuvaaamassa. Ai että tuo möllykkä saakin ihmisen hyvälle mielelle!

Reilun puolen tunnin päästä pitääkin lähteä pyöräilemään töihin ja siellä meneekin jälleen koko päivä. Tuon ilman ansiosta voisin kyllä tehdä vähän pidemmän lenkin töihin ja mennä joitakin sivuteitä pitkin :-D Nauttikaa näistä keleistä ihan täysillä! Loistavaa viikon jatkoa jokaiselle! <3

(Näyttääkö teidänkin koneet, että tämä postaus olisi julkaistu maanantai 29.2? Nimittäin mulla näyttää ja en todellakaan tiedä, että mitä tämä Blogger sekoilee..)

0å

0ä

0o

0k

0p

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

15 asiaa joita ette ole tienneet minusta

Heips! Taas olisi videon aika ja tällä kertaa videolla asioita, joita ette ole tienneet minusta. Kuvasin tämän jo tiistaina, mutta julkaiseminen on vähän jäänyt. Haha, näitä faktoja oli hauska miettiä ja voisin joskus tulevaisuudessa tehdä vaikka toisenkin osan tästä samasta videosta, jos vaan teillä on sille kiinnostusta ja tämä video oli mielestänne hyvä! 

Mun työt on lähteneet erinomaisesti käyntiin Apsilla. Oon päässyt jo tekemään hampurilaisia sekä ihan näitä á la carte annoksia, joita minun pitää sitten jatkossa enemmänkin valmistaa asiakkaille. Tähän mennessä oon tykännyt olla kyseisessä paikassa töissä, vaikka ennen töiden alkua stressasinkin sitä, että pidänköhän edes koko paikasta. Ekan päivän jälkeen jalat olivat aivan hapoilla ja niin kipeät, että itku meinasi kävellessä tulla. Toisen päivän jälkeen ei kuitenkaan enää tuntunut missään kun pääsi illalla kotiin. Tällä viikolla olen vain perjantaihin asti töissä, mutta ensi viikosta lähtien olen myös viikonloppuisin sekä hiihto- ja pääsiäisloman töissä. Toki sitten viikoilla on pari päivää aina vapaata, kun pyrittiin siihen, että viikossa olisi aina viisi työpäivää.


Kertokaapas teidän mietteitä videosta! Mitä olitte mieltä? :-)

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Morning with me

Hyvää huomenta ja loistavaa uutta viikoa kaikille! Syy tähän mun aamuiseen postailuun on ensimmäinen työpäiväni, joka alkaa tänään yhdeltätoista. Itse asiassa alle kahden tunnin päästä! Jännittää ihan hirveästi ensimmäinen työpäivä, kuten viime vuonnakin eka työpäivä ala-asteen keittiöllä hirvitti ylitse kaiken. Mutta kaikesta aina selvitään ja jännityshän kuuluu asiaan. Aloitan työssäoppimiseni Abc:n keittiöllä, jossa minun tulee valmistaa asiakkaiden annoksia ja hoitaa muita keittiötöitä, hui.

Tänään heräsin ensimmäisen kerran jo kuuden aikoihin, kuten normaalisti kouluviikolla heräisinkin. Unirytmi on painautunut päähän niin hyvin muistiin, että kuuden jälkeen en meinannut saada enään millään unta. Kahdeksan jälkeen sitten nousin ylös ja lähdin keittämään kahvia, jotta töissä olisin sitten mahdollisimman virkeänä. Yleensä en syö aamupalaa ollenkaan, sillä aamuisin syöminen saa minut jollain tapaa voimaan pahoin, mutta tänään on kuitenkin eka työpäivä joten en uskaltanut olla syömättäkään. Join aamukahvit sängyssä ja käperryin lämpimimpään neuleeseeni ja heräilin ihan rauhassa. Avasin tabletin ja päätin katsoa vielä pari jaksoa Pakoakin ennen töihin lähtöä. Haha, oon koukuttunut siihen sarjaan niin kovasti, että voisin katosa taukoamatta sitä!

78

78g

78f

78l

Jännittää vaan niin paljon lähteä töihin, että ei tiedä miten päin pitäisi olla. Tutustuin vielä kerran kaikkiin to-lappuihin ja lueskelin työsopparia läpi. Seuraavaan seitsemään viikkoon mun ei tarvitsekaan koulua edes miettiä! Tuntuu ihan hullulta, että kun palaan kouluun 18.4. meillä alkaa viimeinen jakso koulussa ja koulua onkin enää puoltoista kuukautta jäljellä ennen kesälomaa!

78d

Toivottakaa mulle onnea tähän koitokseen ja lupaan myöhemmin kertoa, että miten on työt lähteneet käyntiin! Nyt mä toivotan teille vielä kerran ihanaa alkanutta viikkoa! <3

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kirpputorin aarteet #4 - Videoesittely

Moikka ja super ihanaa perjantaita! Mun viikonloppu on alkanut hyvissä merkeissä. Olin kotona jo kahdentoista jälkeen kun pääsin Juuson veljen kyydillä koulusta kotiin ja ulkona on ihanan keväinen keli joten mielikin on virkeä. Tosin auringonpaiste vielä puuttuu tästä loistavasta päivästä, mutta en anna sen haitata!
Illalla menen katsomaan vanhojen tansseja ja sen jälkeen Juuson tykö koko viikonlopuksi. Veikkaisin, että meidän yö ja loput viikonlopusta menee Netflixin parissa :-D Mitä te olette suunnitelleet viikonlopulle? 

Videossa tosiaan esittelen mun kirppislöytöjä jälleen ja ajattelin, että tällä kertaa voisin esitellä vaatteet näin videon muodossa, sillä videoitakaan ei ole tullut pitkään aikaan tehtyä. Mitäs olitte mieltä videosta ja esitellyistä vaatteista? Hyvää viikonloppua <3



Haha, ehkä kaamein aloituskuva ikinä, näytän niin elämääni kyllästyneeltä! :-D

torstai 18. helmikuuta 2016

En ole koskaan...

Olette varmasti joskus törmänneet blogimaailmassa 'en ole koskaan...' -postaukseen? Mä päätin toteuttaa saman postauksen ja tässä tarkoituksena on luetella asioita joita en ole koskaan tehnyt tai kokenut. Välillä ihan kiva tehdä tälläisiä erilaisempiakin postauksia asukuvien ja kosmetiikan keskelle!

En ole koskaan...

..käynyt ulkomailla. (Okei Haaparannassa kerran, mutta periaatteessa en edes laske sitä ulkomaaksi.)
..lintsannut koulusta kokonaista päivää.
..tykännyt toimintaleffoista.
..käynyt Turussa.
..ollut poliisiautossa tai ambulanssissa.
..nähnyt Cheek:iä livenä.
..sairastanut vesirokkoa.

08d

..käynyt laivalla,
..omistanut Air Maxeja.
..pitänyt kaalilaatikosta.
..ollut harrastamatta mitään.
..käynyt katsomassa jääkiekon MM-kisoja.
..syönyt sushia.

13r

..rakastunut useammin kuin yhden kerran. 
..pelännyt hammaslääkäriä.
..ollut häissä tai ristiäisissä.
..pitänyt matematiikasta.
..omistanut yli 20 e maksavaa meikkiä.
..osannut soittaa mitään soitinta.

8u

..ollut moottoripyörän kyydissä.
..jättänyt väliin huvipuistojen hurjimpiakaan laitteita.
..syönyt mereneläviä.
..uinut meressä.
..pukeutunut muodin mukaan.
..joutunut uusimaan koetta.

56s

..pitänyt hevistä. 
..tilannut vaatteita muusta nettikaupasta kuin H&M:ltä. 
..omistanut hyvää kuntoa. 
 ..pitänyt vesisateesta. 
..ollut yksin yötä missään paikassa.

No olenkos ainoa, joka ei näitä asioita ole kokenut taikka tehnyt? Jotenkin ihan hirveän vaikea keksiä asioita joita ei ole koskaan kokenut, vaikka todellisuudessahan niitä on äärettömiä määriä. Mitä kaikkea te ette ole vielä päässeet kokemaan elämässänne? 

Ihanaa, huomenna alkaa odotettu viikonloppu ja maanantaina alkaakin työharjoittelu jota odotan innolla, mutta olen silti niin kauhuissani 7 viikkoa kestävästä työurakasta keittiöllä. Haha, toivottavasti siellä on sentään mukavampaa kuin koulussa!

tiistai 16. helmikuuta 2016

Kirpputorin aarteet #3 - Simple black

Mä niin rakastan auringonpaistetta! Ihan oikeasti oon tällä hetkellä niin energinen ja iloinen, että tuotakin möllykkää välillä näkee! Auringosta huolimatta koko päivä koulussa meni aivan penkin alle, muun muassa pilkoin tuoretta chiliä ja ajatuksissani aloin hankaamaan silmiä sen jälkeen.. arvaatte varmasti minkä huudon kanssa juoksin lavuaarille? :-D Kyllä sitä välillä tuntee itsensä idiootiksi. Muutenkin asiat tuntuivat menevän keittiöllä ihan prinkkalaan, mutta onneksi kotiin päästyäni päivä taas normalisoitui ja pysyin jopa hengissä ratsastuksenkin ajan, vaikka epäilin tuleeko ratsastuksestakaan mitään, kun koulupäivä meni niin puihin!
Koulusta tultuani räpsin parit kuvat mun tän päivän asusta, sekä kirpparin aarteista joita teille en ole vielä esitellyt. Tuon huivin löysin eilisellä kierroksellani ja hintaa sillä oli vain yhden euron verran, ihan hullua! Rakastuin tuohon huiviin niin paljon. Tykkään paljon käyttää huiveja ihan sisätiloissakin ja tämä huivi on juuri sopivan ohut ja simppeli käytettäväksi muutenkin kuin ulkona kaulassa.

56g

56d

56l

Jokin aika sitten samaiselta kirpparilta löysin ylläni olevan pitsipeplumin ja farkut. Tuo peplum on mun mielestä ihan sairaan kiva! Tykkään erityisesti siitä, että olkapäät ja rintojen yltä on pitsiä ja sitten alaosa on mustaa kangasta, todella sievä paita. Passaa kyllä ihan arkikäyttöön, mutta myös vähän juhlavaampaankin tilaisuuteen.

56j

Nuo korkokengät olen kauan kauan kauan sitten ostanut kirpputorilta, mutta en ole niitä paljoakaan käyttänyt. En oikeastaan tiedä, että miksi en käytä, kun tykkään todella paljon korkea vartisista kengistä. Nämä ovat juuri sellaiset kengät mistä aina kaupoissa haaveilen ja silti ne lojuvat kenkätelineen hyllyllä päivästä toiseen käyttämättöminä.

56

Onko teidän päivä sujunut vähän paremmin kuin mun koulupäivä? :-D

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Millaista on opiskella kokiksi?

Heippa ihanaiset! Yhteishaut ovat ihan kohta käsillä ja monet pähkäilevät jatko-opiskelupaikan kanssa. Ajattelin vähän valaista kokin opintoja niille joita ruoanlaitto ja kokin työ kiinnostaa. Kokiksi opiskelu ei ole helppoa, mutta tästä ammatista ei todellakaan ole kenelläkään mitään haittaa. Ruoanvalmistus on aivan varmasti jokaisen arkipäivää, kun omilleen muuttaa. Jos ei halua elää pelkällä mikropizzalla ja valmisruoilla on kokiksi opiskelu yksi hyvä vaihtoehto!

Miten minä päädyin opiskelemaan kokiksi?

2014 keväällä ysin yhteishaut koittivat ja olin aivan varma, että haen Ylivieskaan lähihoitajakouluun. Ja niin hainkin. Laitoin hakemuksen vetämään Ylivieskaan ja parin päivän päästä alkoikin kaduttamaan tehty haku. Olisin joutunut muuttamaan Ylivieskaan asumaan tai kulkemaan linja-autolla vajaa 60 km suuntaansa päivässä eikä sekään houkutellut ollenkaan. Kaverini haki Nivalaan ammattiopistoon catering-linjalle ja aloin itsekin miettimään. että miksi en itse hakisi samalle linjalle? Pidän ruoanlaitosta ja leivonnasta ihan älyttömästi, joten ei catering-ala minulle ainakaan ihan täysin väärä olisi. 
Menin seuraavana päivänä opomme juttusille ja teimme uuden hakemuksen, mutta tällä kertaa Nivalaan hotelli-,ravintola- ja catering-alalle. Seuraavaksi alettiin jännittämään sitä, että hyväksytäänkö minut kouluun sisään.
Kesän lopussa tulokset tulivat ja minut oli hyväksytty opiskelamaan hotelli-,ravintola- ja catering-alan perustutkintoa Nivalan ammattiopistoon erittäin hyvin pistein. Välillä kaduttaa, että jätin tilaisuuden käyttämättä unelmani parissa hoitoalalla, mutta mulla on koko elämä aikaa opiskella itseni lähihoitajaksi. Nykyisestä alastani olen kyllä pitänyt, mutta työkseni kokin hommia en varmaan kovinkaan kauan tule tekemään.

34


Mitä kokki-opiskelijalta vaaditaan?

Hyviä hermoja. Ihan oikeasti kokin työ ja jo kokin opinnot koululla ovat pelkästään kilpailua kelloa, itseä ja asiakkaita vastaan. Silloin tarvitaan rautaisia hermoja. Mulla on todella huonot hemot ja saan hermoromahduksen keittiöllä jo pienemmästäkin kiireestä ja paineen alla työskentelystä. Hermoja kun mulla ei paljoa ole niin sinnillä ja suomalaisella sisulla on pyrittävä luomaan itseä ja asiakkaita miellyttäviä annoksia oli kiire kuinka suuri tahansa. 
Kokkien tulee olla myös sinnikkäitä ja työllensä omistautuneita. Keittiöllä asiakkaiden annoksia tehdessä, voi helposti tehdä pieniäkin virheitä jotka vaikuttavat koko annokseen. Sen pienen virheen takia voi joutua aloittamaan alusta ja tässä kohtaa myös tarvitaan kestäviä hermoja, sinnikkyyttä ja kykyä omistautua työlleen. Asiakkaat ovat aina etusijalla ja annokset tehdään vaikka kymmenen kertaa uudestaan jos jokin on annoksessa vialla. Vaikka kuinka olisi oma tauko meneillään, tehdään työt ensin kunnialla loppuun ja sitten vasta edes ajatellaan taukoja. 

Meidän koululla pyöritetään kahvilaa nimeltään Catra, jossa me opiskelijat olemme myyjinä ja tarjoilijoina. Catrassa tarjotaan lounaita, jotka me opiskelijat valmistamme alusta loppuun ja tarjoamme asiakkaille. Olemme pari kertaa tarjonneet asiakkaille annoksia, joissa jokin osa on ollut epäkypsää. Tilauksia tulee monesti monta putkeen ja kiireessä annoksia tehdessä ei niinkään jouda tarkkailemaan ruokien lämpötiloja ja esimerkiksi pihvi voi jäädäkin raa´aksi. Asiakkaat ovat vaatineet uutta annosta ja olemme jokainen kerta pahoitelleet ja vieneet uuden annoksen tilalle. Asiakkaiden palautteesta ei saa ottaa itseensä vaan pitää ajatella palaute kritiikkinä, joilla voimme parantaa omaa toimintaamme. Kokin tulee siis olla myös joustava ja asiallinen.

34l

34f

Millaista keittiötyö on?

Keittiöllä työskentely sisältää paljon erilaista ja uutta opittavaa. Suurkeittiöillä valmistetaan ruokaa suurille määrile ihmisiä, kuten sairaaloissa ja kouluissa. Meidän koulumme suurkeittiöllä catering-opiskelijat valmistavat lounaan koko koulumme väelle yhdessä keittiöhenkilökunnan kanssa. Lounaan ajan täytämme linjastoa ja pidämme sen siistinä, jotta asiakkaan on mukavampi ottaa ruokaa lautaselleen. Tiskaamme kaikki tiskit, siivoamme keittiötä ja ruokasalia. Toimimme niin, kuin olisimme jo suurkeittiöllä oikeasti töissä.
Opetuskeittiöllä aka opparilla valmistamme päivästä riipuen aterian joko luokallemme tai Catraan asiakkaille. Harjoittelemme veitsen käyttöä, pilkomme äärettömän paljon kasviksia. Opetellaan, kuinka valmistetaan täydellisen sileä kiisseli. Ensimmäisenä vuonna emme valmistaneet jälkiruoiksemme melkeimpä mitään muita kuin kiisseleitä.
Suunnitellaan erilaisia ja terveellisiä ateriakokonaisuuksia ja mietitään yhdessä mitä erikoisruokavaliot ovat. Keittiöllä sitten toteutetaan näitä suunniteltuja ateriakokonaisuuksia ja lopuksi maistellan, miltä esimerkiksi gluteeniton kastike maistuu. Ensimmäisenä vuonna valmistettavat ruoat eivät ole kovinkaan haastavia vaan opetellaan enemmänkin perusjuttuja, joita myöhempinä vuosina voidaan soveltaa vaikeammiksi ja hienommiksi aterioiksi.


Työssäoppiminen?

Ensimmäisenä vuonna meillä oli työssäoppimista vain yhden jakson ajan eli kuusi viikkoa. Paikan sai päättää vapaasti, eikä mitään erityisiä kriteerejä paikalle ollut. Kunhan vain työpaikalla valmistettiin ruokaa.
Minä olin ekana vuonna työssäoppimassa ala-asteen keittiöllä. Oltiin jo ennen to-jaksoa oltu suurkeittiöllä, joten tiesin mitä tuleman piti. Töissä valmistin diettiruokia ja salaatteja, tiskasin ja pidin ruokasalin linjaston täynnä ja siistinä. Leivoin ja valmistin iltapäiväkerholle välipaloja. Koin oikeaa työelämää suurkeittiöllä, joka kyllä vakuutti minut, että suurkeittiölle en tahdo koskaan töihin :-D
Toisena vuonna meillä on työssäoppimista 3-7 viikkoa, aivan miten oppilas tahtoo töissä olla. Itse olen töissä 7 viikkoa ja to alkaakin jo 22.2, jonne on enää reilu viikko aikaa, hui. Kakkos vuonna to-paikan kriteereinä oli, että työpaikan täytyy olla á la carte -paikka. Itse menen töihin Abc:lle, sillä paikkakunnallani ei muita vastaavanlaisia paikkoja oikein ole. Abc:llä onneksi tarjotaan á la carte -annoskia, joten paikka hyväksyttiin koulullakin. Töissä minun sitten täytyy valmistaa á la carte-annoksia asiakkaille ja mahdollisesti myös tarjoilla ne heille.

Kolmantena vuonna työssäoppimista on sitten paljon enemmän, melkein puolet kouluvuodesta.


Muut opinnot?

Kokeilla on aivan samat atto-aineet kuin muillakin opiskelijoilla. Mutta esimerkiksi matematiikassa laskemme laskuja, jotka liittyvät meidän alaamme. Käymme läpi annoskokojen muuntamista ja lasketaan raaka-aine hintoja. Englannissa ja ruotsissa opetellaan oman alamme työvälineet ja kohteliaat pyynnöt. Kaikkea peruskauraa meidän alaa koskien.

34s

Jos olet miettinyt hakemista catering-alalle, toivon, että kysyt minulta kaikkea mieltä askarruttavaa! Vastaan taitojeni mukaan ja kerron mielelläni lisää kokin opinnoista!Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä edes jollekin yhteishaun kanssa kamppaileville! Loppujen lopuksi kokiksi opiskelu on oikein mukavaa ja erilaista. Koskaan ei ole samanlaisia keittiöpäiviä ja koulussa oppii rakastamaan mitä erilaisempia ruokia. Suosittelen tätä ala lämpimästi kaikille, jotka rakastavat ruoanlaittoa ja tahtovat kehittää itseään ruoanvalmistajana sekä asiakaspalvelijana!

torstai 11. helmikuuta 2016

Kirpputorin aarteet #2 - Asusteita kesään

Moikka! Mulla oli monta postausideaa tälle päivää, mutta päädyin julkaisemaan kumminkin tämän postauksen tänään, jossa esittelen teille kirpparilta ostamiani asusteita, kun kuvatkin niistä olivat roikkuneet tikulla jo jonkin aikaa.
Olen aina omistanut kerrallaan vain yhden laukun ja käyttänyt sitä tilavuutensa takia niin koulussa, kaupungilla kuin yökyläilessäkin. Kirpparilla törmäsin pieneen ja sievään punaiseen laukkuun, johon kiinnitin katseeni välittömästi. Laukku oli juuri sopivan kokoinen lompakolle, puhelimelle ja muulle tilpehöörille mitä yleensä laukkuun otetaan mukaan. Ihastuin tuohon laukkuun aivan täysin ja hetkeäkään epäilemättä nappasin sen kainalooni. Päässäni alkoi raksuttaa heti ja ajattelin jo kesäksi asuja joiden kanssa tämä laukku sopisi. Hintaakaan tällä ihanuudella ei tainnut olla kuin vain parin euron luokkaa. 

ki6

ki7

Samasta pöydästä laukun kanssa löysin itselleni myös aurinkolasit, jotka näyttivät yllättävän kivoilta päässäni. Olen aina ollut vannoutunut pilotti-fani, mutta usklatauduin silti ostamaan nämä erimalliset aurinkolasit odottamaan kevättä ja aurinkoisia kelejä. Jokin niissä vain viehätti.

ki3

ki4

ki5

Viimeisenä, mutta ei tietenkään vähäisimpänä esittelen teille korkokengät, jotka tekivät minuun täydellisen vaikutuksen.

ki1

Eihän kenkiä kai asusteisiin lasketa, mutta nämä korkkarit olivat oiva lisä tämän postauksen loppuun aurinkolasien ja laukun seuraksi. Ehkä käytänkin näitä kaikkia samaan aikaan vielä jokin kesäpäivä! 
Mutta palaten näihin korkokenkiin. Olemme Juuson kanssa puhuneet, että menisimme hänen serkkunsa rippijuhliin huhtikuun alussa ja aloin eräs päivä jo miettimään asuani juhliin. Hetken mietittyäni tajusin, että eihän minulla ole edes korkokenkiä sinne. Kirpputorilla kuitenkin tuli aivan uudenveroiset korkokengät 1,50e hintaan vastaan ja en voinut olla tilaisuutta käyttämättä. Nappasin kengät ostoskoriin välittömästi. Nämä kengät ovat mulle juuri täydelliset, sillä en tykkää korkeista koroista kahdestakin syystä: Ensimmäiseksi en osaa kävellä korkeilla koroilla ja toiseksi mulla on virheasento molemmissa jalkapöydissä, joten korkeiden korkojen 'aiheuttama' asento jalalle on ihan tuskaa mulle. Näissä kengissä oli suht. matala korko ja blingblingiä mistä tykkään ihan älyttömästi! Kymmenen pisteen löytö siis! Tuskin näitäkään kenkiä tulen useasti kuitenkaan käyttämään, sillä pidän korkokenkiä ainoastaan juhlissa, mutta ainakan en paljoa joutunut näistä maksamaan joten ei mennyt rahatkaan hukkaan!

ki2

ki9

ki8

Mitä mieltä olitte näistä löydöistä? Oliko jokin asuste juuri sinun mieleesi?

maanantai 8. helmikuuta 2016

Some cosmetics i use

Moikka! Kurjan kelin ansiosta päädyin tänään postaukseen, jossa esittelen teille pari kosmetiikkatuotetta joista pidän erityisen paljon! Olen käyttänyt niitä viikoista toiseen enkä mitään noista tuotteista vaihtaisi toiseen! Näin kurjalla vesisateella ei ulos viitsinyt mennä kuvailemaan asua, joten tämä postaus on oiva tähän väliin.

Ekana esittelen teille shampoon ja hoitoaineen joihin olen jäänyt aivan koukuun suorastaan! Ostin jokin viikko sitten Halpa-Hallista Garnierin Respons-sarjan uutuudet oliivi-shampoon ja hoitoaineen. Huomasin jo parin käyttökerran jälkeen, kuinka mun hiuksissa on eloa taas! Värjäsin jopa hiuksetkin ja hiukset ovat silti aivan samassa kunnossa edelleen kuin ennen värjäystä. Normaalisti hiuksiani karisisi päästä jatkuvasti. Olen aivan varma, että tämä hiusten 'hyvä' kunto johtuu vain ja ainoastaan yllä mainitsemistani tuotteista! Hiusteni kuntohan on edelleen aivan kauhea, mutta ovat ne nyt silti parhaimmillaan mitä pitkään, pitkään aikaan.

ko1

Mulla on todella paljon epäpuhtauksia kasvoissa ja näitä olen hoitanut Basironin ac washilla. Tätä voidetta levitetään kosteille kasvoille mieluiten ennen nukkumaan menoa, annetaan vaikuttaa 1-5 minuuttia ja pestään pois. Siksi tämän tuotteen käyttöä suositellaan iltasella, sillä iho punoittaa todella voimakkaasti pesun jälkeen kohdista joille voidetta on levitetty. Aamulla ihon väri on jälleen normaali ja finnit ovat kuivuneet pois, sekä akne kohdat ovat ikään kuin 'haalistuneet'. Samaa tuotetta on myös kasvoille jätettävänä voiteena, mutta itseltäni se loppui kauan sitten, enkä ole vielä saanut aikaiseksi ostettua uutta tuubia. Aika hintavia nämä voiteet ovat, mutta toimivat takuulla!

ko2

Kolmantena on ihan ehdoton luotto hiuslakka! Käytän harvoin mitään muotoilutuotteita hiuksiini, mutta tätä lakkaa en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Tämä Schwarzkopfin hiuslakka pitää hiukset täysin kurissa. Kun haluan nutturan, josta ei sojota hiuskarvaakaan suihkutan vain tätä pikkaisen nutturaan ja pito on taattu. Hiuksista ei tule koppuraiset ja tahmeat vaan ne pysyvät ilmavina ja luonnollisen tuntuisina.

ko3

Vikana tuotteena sitten vartalon kuorintavoide. Rakastan tässä tuotteessa eniten sen suloisen vaaleanpunaista sävyä ja riittoisuutta. Tämä purnukka on ollut minulla varmaan puoli vuotta ja vasta eilen alkoi pohja näkymään. Ihosta tulee todella pehmeä ja silkkinen. Tekisi mieli vain silitellä itseä, haha. En oikeastaan edes tiedä mistä näitä saa, kun sain tämän ainokaisen kaveriltani, kun hän ei sitten jaksanutkaan käyttää tätä. Maailman paras kuorintavoide johon olen tähän mennessä törmännyt!

ko4

Mitä kosmetiikkatuotteita te voisitte suositella mulle?

perjantai 5. helmikuuta 2016

Uusi postaussarja - Kirpputorin aarteet

Moikka ja hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! Paikkakunnalleni on hiljattain avattu uusi kirpputori, jota olen kierrellyt enemmäin kun ahkerasti. Olen joka kerta löytänyt sieltä aivan ihania tuotteita ja vaatteita. Tahdon nämä kaikki teille jossain vaiheessa esitella ja siitäpä syntyikin idea tälle uudelle Kirpputorin aarteet postaussarjalle. Esiteltävää on niin paljon ja varmasti tulee viikoittain lisääkin, joten kaikkien tuotteiden esittely yhdessä postauksessa olisi valtava urakka. Siirrytäämpäs nyt ensimmäisen osan pariin, jossa esittelen teille mun uuden peplumpaidan, farkut, kengät ja bleiserin. Kaikki nämäkin löysin sieltä uudelta kirpputorilta ja ihan naurettavan halvalla!

as3

as1

as2

as4

Olen aivan myyty tuolle peplumpaidalle. Rakastuin siihen heti ensi silmäyksellä ja hintaa sillä oli vain 0,50e! Sain siis itselleni täydellisen paidan melkein ilmaiseksi. Tuossa peplumissa ihastuin ekana tuohon kukkakuvioon ja siihen, että selkämys on matalampi kuin normaaleitta t-paidoissa. Tuossa paidassa selkäosa menee suunnilleen lapaluiden alta, joten yläselkä jää kokonaan paljaaksi. 

Bleiseri ei pääse näissä kuvissa oikein omiin oikeuksiinsa, sillä kirkkaasta ja vaaleasta kuvasta ei koko bleiseriä melkein edes huomaa. Tykästyin todella kovasti nahkapaikkaisiin olkapäihin! 

Pidän kovasti myös pastellin vaaleista sävyistä ja löysinkin sävyyn sopivat farkut parilla eurolla. Mulla oli aikaisemminkin melkein samanlaiset, mutta niistä hajosi vetoketju ja olin ihan maani myynyt, sillä pidin niistä farkuista ihan valtavasti. Onneksi löysin nämä korvaamaan sitä menetystä! 

Vikana sitten useaankin kertaan blogin puolella vilahdellut korkokengät, jotka löysin viidellä ja puolella eurolla. Kengät olivat vain kerran käytetyt, mutta huomasin kotona, että toisesta kengästä oli vetoketju melkein kokonaan rikki. Äiti käytti kengät toissapäivänä suutarilla ja nyt on uusi ja ehjä vetoketju, jotta pääsen nauttimaan mun silmäteristä! Oletteko te kierrelleet kirpputoreja viime päivinä? Mitä mieltä olite mun löydöistä?

torstai 4. helmikuuta 2016

Tammikuun suosikit

Hei ihanaiset! Pari päivää on taas tullut hölläiltyä blogin suhteen ja nyt on aika palata remmiin. Muistin. että en ole vielä edes toteuttanut tammikuun suosikkeja, joten tänään on oiva päivä hoitaa suosikit pois alta. Kovinkaan kummoisia suosikkeja mulla ei  tällä kertaa ole.

Ihan eka suosikki on Avonilta tilattu mascara, johon oon tykästynyt ihan hulluna. Ripsiväri on vedenkestävä ja tekee ripsistä todella tuuheat. Pysyy hyvin ripsissä koko päivän eikä varise tai hankaudu pois. Todella paljon ollut käytössä viime kuuakudet.

su1

Seuraavaksi sitten täällä jo näytillä ollut Ebaysta tilaamani luomiväripaletti. Rakastan ruskean/oranssahtavan sävyisiä luomivärejä ja tuo paletti osui Ebayta selaillessani silmääni. Päätin tilata sen ja ekaa kertaa kokeiltuani oli polvet pettää alta. Rakastin tuota palettia heti ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen. Värit ovat ihanan 'neutraaleja' ja jokaisessa värissä on vähän kimalletta mukana, joka oikein vielä korostaa silmiä ja silmämeikkiä. Olen käytänyt tuota luomiväripalettia melkein päivittäin! Tykkään ihan äärettömän paljon.

su3

Kolmantena suosikkina on nämä puhelinlanka-ponnarit! En edes muista, että milloin viimeksi olisin käyttänyt normaaleja ponnareita hiuksissani. Olen aivan koukuttunut näihin puhelinlankoihin, sillä ainakaan mulla nämä eivät takerru hiuksiin ollenkaan, vaan pompulan saa vedettyä hiuksista irti ensimmäisellä yrittämällä eikä pompulaan ole tarttunut tai katkennut karvaakaan. Todella hellävaraisia pompuloita hiuksille!

su2

Neljäs suosikki on Valion rahkainen jogurtti maussa persikka! Ah, en ole vähään aikaan syönyt niin hyvää jogurttia kuin viikko sitten kun äiti tuota osti meille kaupasta. Todella hyvää, vähällä sokerilla ja runsaalla proteiinilla. Helppo ja melko terveellinenkin välipala! Suosittelen kyllä ihan kaikkia maistamaan, jos ei ole vielä maistanut. Aijon kyllä jatkossakin äidin käskeä ostamaan tuota jogurttia meille!

su

su5

Vika suosikki on mun lemppari laulaja tällä hetkellä. Tai no en tiedä voinko häntä lempi laulajakseni kutsua, mutta ainakin olen tykästynyt hänen pariin kappaleensa aivan totaalisesti viime aikoina. Nimittäin Johanna Kurkela on iskenyt mun tajunnan sopukoihin niin syvästi muutamalla kappaleellaan, että melkeimpä mitään muuta en enää kuuntele. Oh God, miten kaunis äänikin hänellä on!




Millaiset oli teidän tammikuun suosikit?

maanantai 1. helmikuuta 2016

Viininpunaisen lumoissa

Moikka ja super ihanaa helmikuuta! Uusi viikko ja kuukausi on alkanut ja mulla ne on lähtenyt käyntiin loistavasti! Koulua oli vain 8-11.30, aivan taivaallisen ihana keli ulkona ja kaikki asiat muutenkin rullaa omalla painollaan. Ilmottauduin tänään jopa jossain mielenhäiriössä estevalmennukseen Mossen kanssa ja saa nähdä mitä tulee, ruumiita kai. Mulla on vaan ihan oikeasti tällä hetkellä niin hyvä olla. 4. päivä saan opintotuen ja heti seuraavana päivänä suuntaankin salille lataamaan salikortin ja pääsen taas treenaamisen makuun, ihanaa ihanaa <3! 

Tämän postauksen päätarkoitus oli kuitenkin mun tän päivän asukuvat. Oon ihan rakastunut viininpunaiseen väriin ja voisin pukea sitä päälleni vaikka joka vaatteessa. Otan nyt talvella kaiken ilon irti tosta mun villahuivista, kun kesällä sitä ei enää ehkä tule kuumuuden takia käytettyä.
Avasin pari päivää sitten jo mun lippiskauden kun lämpötila on ollut jo useita asteita plussan puolella ja pipoa ei enää välttämättä tarvitse. Rakastan myös tota mun lippistä ihan suunnattomasti, haha. Pinkki ja viininpunainen on vaan niin pop!
Kuvat ovat vähän rakeisia, kun otin kuvat taas yksin kamerajalustaa ja itselaukaisiaa hyödyntäen. Tarkkoja kuvia ei vaan millään saa itse!

vi1

vi2

vi3

vi5

vi6

Lippalakki SPORTAMORE // Kaulahuivi PIECES // Pitkähihainen CUBUS // Farkut (sain kaverilta) // Kengät BIANCO



Miten teidän helmikuu on lähtenyt käyntiin?